Pääsiäinen sateisessa Irlannissa

Kuten jo sanottua pääsi matkakuume ja vieroitusoireet lentokoneesta Australian reissun jälkeen jo niin koviksi, että oli otettava hoitokeinot käyttöön. Pikaisena parannuskeinona toimi pääsiäisloma ja 5pv Irlannissa. Lensimme Dubliniin, joka myös toimi tukikohtana parille retkelle. Tarkoitus oli alunperin vuokrata auto ja ajella itse muutama päivä saarta ympäri, mutta päädyttiin lopulta valmisretkiin. Eipähän tarvinnut stressata vasemmanpuoleisesta liikenteestä tai muutenkaan navigoinnista. Kevät on ollut nyt sen verran hetkistä, että ihan perinteinen loma tuli nyt tarpeeseen.

Lue lisää

Hossan kansallispuisto ja luontopolku

Kävimme tutustumassa myös Hossan kansallispuiston luontokeskukseen ja lähdettiin 3km pitkälle luontopolulle, joka kulki upeissa kansallispuiston maisemissa. Reitillä oli nousuja ja laskuja, mutta polku oli huomattavasti helpompikulkuisempaa kuin Julma-Ölkyllä. Pakkasimme aamulla mukaan myös eväät, jotka syötiin reitinvarrella. Reitin päässä meitä odotti myös suuri laavu, jossa paistettiin makkarat ja tikkupullat. Kyllä lounas luonnonhelmassa itse tehtynä maistuu aina mahtavalle. Sää oli koko viikon viileä ja kostea, mutta pahimmilta sateilta onneksi vältyttiin.

Hossan luontoplku

Lue lisää

Julma-Ölkyn kanjonijärvi

Vierailimme myös Hossan kansallispuistossa sijaitsevalla Julma-Ölkyn kanjonijärvellä. Mustanpuhuvaan kanjonijärveen pääsee tutustumaan myös venekyydillä. Kanjoni on noin 3km pitkä ja 50m syvä. Myös järvestä kohtisuoraan ylös nousevat kalliot kohoavat noin 50m korkeuteen. Kanjoni on myös mahdollista kiertää 10km pitkää Ölkyn ähkäisy kierrosta tai lyhyempää 5km Ölkyn ylitys reittiä pitkin. Me päädyimme tarpomaan Ölkyn ylitystä.

Julma-Ölkky

Lue lisää

Kuusamon Suurpetokeskus

Kuusamon reissulla vierailtiin Kuusamon Suurpetokeskuksessa, jossa pääsee tutustumaan Suomen luonnossa eläviin suurpetoihin. Tarhassa on mm. useita karhuja, ilveksiä, kettuja, poroja ja koirasusia. Täällä asustaa myös luultavasti Suomen tunnetuin karhu Juuso. Juuso on lähes 500 kiloinen uroskarhu ja tiettävästi myös suomen suurin karhu. Karhut kasvavat vankeudessa usein villejä sukulaisiaan suuremmiksi, sillä luonnossa ravinnon hankkiminen kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa. Juuso on tullut kuuluisaksi taiteestaan.

Lue lisää

Kotimaan matkailua ja visiitti Kuusamoon

En ole juurikaan harrastanut kotimaan matkailua ellei lapsuudessa tehtyjä kyläily ja huvipuisto reissuja lasketa. Oikeastaan jopa hävettää myöntää, että en ole Lapissakaan koskaan käynyt. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kotimaan matkailu vain on pirun kallista ja lisäksi en ole vain kokenut Suomea mielenkiintoisena matkailukohteena. Tässä olen tietysti väärässä ja juuri vietetyt 4 päivää Kuusamon metsissä antoivat kotimaan matkailulle ja retkeilylle aivan uudenlaisen kipinänän.

Julma-Ölkky

Kuusamon reissumme oli itseasiassa Suomen MG-yhdistyksen järjestämä ”kuntoutuskurssi”, jossa teemana oli voimaantuminen luonnosta nauttien, ja sitä se myös oli. Kurssi oli kestoltaan 5 päivää, joista varsinaisia kurssipäiviä oli kolme. Tänne sai myös puoliso lähteä mukaan, joten saatiin Laurin kanssa molemmat pieni irtiotto arkeen.

Lue lisää

Slovakia 24 tunnissa

Tänään edessä on Slovakian valloitus! Lähdettiin aamiaisen jälkeen ajamaan kohti ensimmäistä kohdetta, Spisin Linnaa, joka sijaitsee Spisin kaupunpungin yllä. Kohde on myös Unescon maailmanperintökohde. Spisin Linna on yksi keskieuroopan suurimmista ja siellä on kuvattu muun muassa elokuvat Dragonheart ja The Last Legion. Linnan juurille pääsi autolla, mutta loppun noin 100 metriä piti tarpoa kävellen ylämäkeen. Ihan vaikuttava näky ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Sisäänpääsy aikuiselta oli 6 euroa.

Lue lisää

Lagos, Portugali

Hyvää pääsiäistä ja terveisiä Portugalin aurinkorannalta Lagosista (14.4-17.4). Ollaan saatu nyt kaksi päivää nauttia 25 asteen lämmöstä ja kirkkaalta taivaalta paistavasta auringosta. Ihanaa akkujen laataamista Suomen vielä hyiseen kevääseen verrattuna. Eilen oli ainakin Turussa vielä satanut lunta! Ja minä kun elättelin toiveita, että viikon päästä kun tullaan takaisin niin kevät olisi jo suomessakin pitkällä.

Lue lisää

Plitvicen kansallispuisto

Plitvicen kansallispuisto

Splitin reissulla käytiin myös tutustumaan Plitvicen kansallispuistoon valmiilla retkellä. Retki lähti 7.45 Trg Republike aukiolta, jossa bussi odotti meitä. Varasimme retken travel agency Portalin kautta. Saatiinkin todella hyvää palvelua ystävälliseltä asiakaspalvelijalta ja hyvät ohjeet retkeen valmistautumiseen. Retki maksoi 600kn eli 80€ nassu, sisältäen bussimatkat ja liput puistoon. Mukaan suositeltiin ottamaan hyvät kengät (itse pärjäsin sandaaleilla ihan hyvin), vettä, eväitä ja hieman lämpimämpiä vaatetta. Puistossa olikin viileää, kosteaa ja tuulista Splitin paahtavaan kuumuuteen verrattuna ja villatakki tuli tarpeeseen.

Lue lisää

Vis ja Biševon

Vis isalan

Splitin reissulla vierailimme myös Kroatian upeassa saaristossa Vis:in saarella. Vis on pieni saari Adrianmerellä, joka sijaitsee Kroatian ulkovesillä. Se on entinen sotilassaari ja oli suljettu ulkopuolisilta monta vuosikymmentä. Saarella on aistittavissa sen historia ja saapuminen saarelle on kuin saapuminen toiseen aikakauteen. Vis:in lounaispuolella sijaitsee myös Biševon pikkusaari, jossa pääsee tutustumaan upeaan ”siniseen luolaan”. Vis:iltä järjestetään Biševon päiväretkiä. Turismi ei ollut ainakaan vielä vuonna 2014 vallannut saarta täysin, mutta turistimäärät ovat kasvamaan päin.

Lähdimme Splitistä aikaisin aamulla kohti satamaa, josta kaikki lautat saaristoon lähtevät. Jonotettiin hetki lippuja, jotka maksoivat 54kn nassu/suunta laivayhtiö Jadrolinijalla. Lautta osoittautui suureksi autolautaksi, joka vähän kummastutti. Lautalta löytyi muutama kahvila ja aurinkokannella oli ihan mukavat oltavat. Matka kesti noin 2h 20min.

Lue lisää