Lagos, Portugali

Hyvää pääsiäistä ja terveisiä Portugalin aurinkorannalta Lagosista (14.4-17.4). Ollaan saatu nyt kaksi päivää nauttia 25 asteen lämmöstä ja kirkkaalta taivaalta paistavasta auringosta. Ihanaa akkujen laataamista Suomen vielä hyiseen kevääseen verrattuna. Eilen oli ainakin Turussa vielä satanut lunta! Ja minä kun elättelin toiveita, että viikon päästä kun tullaan takaisin niin kevät olisi jo suomessakin pitkällä.

Lentomme lähti perjantai aamupäivästä ja konetta vaihdoimme Kööpenhaminassa. Paluulento puolestaan on suora Lissabonista Helsinkiin. Nyt lensimme Faroon etelä Portugaliin, josta siirryimme etukäteen varatun kuljetuksen kanssa Lagosiin. Automatka kesti noin tunnin. Varattiin kyyti tosiaan etukäteen YellowFish Transfers nimisestä firmasta ja kaikki toimi oikein hyvin. Hinta Faron lentokentältä hotellin ovelle Lagosiin oli 69€ kahdelta hengeltä. Kuski oli kentällä nimilapun kanssa vastassa, puhui loistavaa englantia ja höpöteltiinkin koko matka. Lagosisa oltiin lopulta noin kuuden aikaa illalla.

Hotellimme Aqualuz Suite Hotel osoittautui oikein hyväksi tukikohdaksi. Vanhaankaupunkiin matkaa oli kävellen noin 5min ja samoin rannalle. Huoneistossa oli erikseen makuuhuone ja olohuone sekä pieni täysin varusteltu keittiö (uuni puuttui). Halutessaan olisi siis voinut kokkailla itsekin, mutta eihän me nyt lomalla sellaista 😀 Hotellilla oli kaksi isoa ulkouima-alasta sekä myös sisäuima-altaat, sauna ja wellness-keskus. Kolmesta yöstä maksettiin 250€ eli ei tosiaan ollut hinnalla pilattu. Aamiainen ei huoneen hintaan kuulunut, mutta sen sai ostaa erikseen 8€ nassu. Syötiinkin sekä lauantaina että sunnuntaina aamiaiset hotellilla. Palvelu oli myös erinomaista ja voin paikkaa suositella lämpimästi.

Lauantaina lähdettiin sitten heti aamusta läheiselle Praia Dona Anan rannalle, jonne hotellilta oli noin 500 metriä. Dona Anan ranta on kuuluisa kivimuodostelmistaan ja googlaamalla Lagosin tulee ensimmäiseksi kuvat tästä kuvankauniista rannasta. Aamusta oli vielä aika rauhallista, mutta puolilta päivin alkoi ihmisiä olemaan jo melko paljon. Tungosta rannalla ei silti vielä tähän aikaa vuodesta ollut. Varsinainen sesonkihan täällä on kesäkuusta elokuuhun, jolloin sekä paikalliset että turistit valtaavat kaupungin.

Ehdottomia vierailukohteita on myös Ponta Da Piedade, jonne me otimmekin Dona Anan rannalta venekyydin. Paikkaa pääsee ihailemaan siis ainoastaan mereltä päin, jolloin pääsee myös lukuisiin luoliin ja tutustumaan kalliomuodostelmiin. Venematka edestakaisin kesti noin tunnin ja maksoi 15e nassu. Ponta da Piedadeen järjestetään myös kajakki retkiä ja itse olisin halunnut kajakoida, mutta Lauri oli toista mieltä. Kompromissina päädyttiin pikkuveneen kyytiin. Uskomattoman kaunis paikka ja ehdottomasti vierailun arvoinen.

Iltapäivällä lähdettiin sitten tutustumaan Lagosin vanhaankaupunkiin. Tutustuttiin nähtävyyksiin, tehtiin vähän ostoksia ja nautittiin terasseilla tunnelmasta. Kaupunki on melko pieni, sympaattinen Etelä-Eurooppalainen kaupunki: Valkoisia kalkkikivitaloja, aukioita, kahviloita, kukkia ja iloista katutaidetta. Lagosilla on myös pitkä historia ja myös se näkyy kaupungissa. Lagos oli aikoinaan merkittävä satama ja orjakauppapaikka.

Oltiin aiemmin päivällä etsitty Tripadvisorin kautta potentiaalisia seafood ruokapaikkoja ja päädyttiin lopulta Ala do Castelo -nimeseen ravintolaan. Paikan miljöö ei ollut mitenkään kummoinen (aika kamala suorastaan :D), mutta ruoka oli erinomaista! Myös palvelu ja hintataso olivat hyviä.

Syötiin alkupalat sekä pääruuaksi lentokenttä kuskimme suosittelemaa Cataplanaa, joka on perinteinen Portugalilainen ruoka. Seafood cataplana on padassa pitkään hauduttamalla valmistettuja katkarapuja, simpukoita, perunaa, mausteita, yrttejä ja vihanneksia. Kahden hengen annos maksoin 27e ja koko illallinen oli alle 50€, sisältäen siis alkupalat, pääruuan, litran punaviiniä sekä Laurille jälkkäriksi tiramisun tapainen valtava kakunpala.

Yleensä me ei todellakaan olla mitään aamuihmisiä, mutta täällä ollaan nyt herätty todella aikaisin. Ollaan oltu heti kasilta aamiaisella ja siitä lähdetty liikenteeseen. Tästä johtuen on väsykin iskenyt aikaisin ja ollaan oltu jo yhdentoista maissa hotellilla nukkumassa. Mutta parasta tässä on se, että jo parinpäivän jälkeen tuntuu että on todella lomalla ja on pystynyt rentoutumaan. Nukahtaminen rannalle aaltojen ääniin on ollut pitkään aikaan parasta.

Tänään sitten lähdettiin kävelemään kallion reunustamaa polkua Ponta da Piedadalle. Samaan niemennokkaan siis missä eilen käytiin veneellä ihastelemassa luolia vesitasossa. Kallioiden päällä kohoaa majakka, josta oli hienot näkymät. Matkan varrella laskeuduttiin myös Praia do Camilon rannalle. Matkalla oli myös muutama muu ihastuttava ranta, mutta niihin ainoa järkevä reitti kulkee meriteitse. Uskaltauduin jopa uimaan, vaikka Atlantin vesi tähän aikaa vuodesta oli vielä aika hyytävää. Tarkemmin mietittyäni tämä taisi myös olla ensimmäinen kerta kun Atlantin valtameressä edes uin!

Täksi illaksi meillä oli taas ruokapaikka katsottuna etukäteen ja tänään haluttiin jotain muuta kuin perinteistä kalaa. No päädyttiin shushille My Shushi -nimiseen ravintolaan 😀 Tripadvisorin mukaan Lagosista löytyi kolme shushi paikkaa ja tämä oli niistä arvosteltu parhaaksi. Joka paikalla oli sama idea eli hintaan 11,95€ sai syödä niin paljon kuin halusi, mutta jos ruokaa jää syömättä siitä joutuu maksamaan erikseen. Ruoka oli ihan ok. Ei lähellekään parasta shushia mitä on tullut syötyä, mutta kyllä siitä nälkä lähti. Tilasin juomaksi portugalilaista roseeviiniä, mikä osoittautui aivan älyttämän hyväksi. Pitää selvittää löytyykö kyseistä pulloa Alkosta tai sitten täytyy yrittää ostaa täältä yksi mukaan.

Ennen ruokailua kierreltiin vielä vähän kaupunkia ja käytiin parilla terassilla. Päädyin myös ostamaan korkki-repun. Minulle tuli yllätyksenä, että portugali tuottaa yli 50% maailman korkista. Korkki tuotteita olikin tarjolla jos jonkinlaista, myös muovisia kopioita myytiin pilkkahinnalla rannan kojuissa. Oman reppuni ostin liikkeestä sillä paikallista käsityötä on aina ilo tukea.

Tää kuva on jo Lissabonista, mutta tuossa näkyy tämä reppu joka pääsi heti loppumatkaksi käyttöön.

Huomen aamulla siis auto alle ja kohti Lissabonia! Hyvää yötä.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *