Teneriffa 3.12-10.12.2017 – Pieni irtiotto arjesta.

Nyt se sitten tapahtui. Minä päädyin Kanarian saarille, vaikka olen vannonut, että tässä on matka kohde jonne en rahojani ja aikaani tuhlaa. Homma alkoi oikeastaan siitä, että haluttiin Laurin kanssa molemmat jonnekin aurinkoon talvella. Itsenäisyyspäivä osui näppärästi keskiviikkoon, joten tässä sai taas viikon loman säästäen yhden lomapäivän. Eli lähtökohta oli 1vk lomaa ja aurinkoa. Minä olisin halunnut Dubaihin tai olisin ollut valmis lähtemään suorilla lennoilla myös vaikka Thaikkuihin asti, mutta Lauria ei napannut. Kompromissi oli Kanaria ja taustatyön jälkeen Teneriffa vaikutti sellaiselta meille sopivimmalta saarelta 😀

Teneriffa

Lue lisää

Hossan kansallispuisto ja luontopolku

Kävimme tutustumassa myös Hossan kansallispuiston luontokeskukseen ja lähdettiin 3km pitkälle luontopolulle, joka kulki upeissa kansallispuiston maisemissa. Reitillä oli nousuja ja laskuja, mutta polku oli huomattavasti helpompikulkuisempaa kuin Julma-Ölkyllä. Pakkasimme aamulla mukaan myös eväät, jotka syötiin reitinvarrella. Reitin päässä meitä odotti myös suuri laavu, jossa paistettiin makkarat ja tikkupullat. Kyllä lounas luonnonhelmassa itse tehtynä maistuu aina mahtavalle. Sää oli koko viikon viileä ja kostea, mutta pahimmilta sateilta onneksi vältyttiin.

Hossan luontoplku

Lue lisää

Julma-Ölkyn kanjonijärvi

Vierailimme myös Hossan kansallispuistossa sijaitsevalla Julma-Ölkyn kanjonijärvellä. Mustanpuhuvaan kanjonijärveen pääsee tutustumaan myös venekyydillä. Kanjoni on noin 3km pitkä ja 50m syvä. Myös järvestä kohtisuoraan ylös nousevat kalliot kohoavat noin 50m korkeuteen. Kanjoni on myös mahdollista kiertää 10km pitkää Ölkyn ähkäisy kierrosta tai lyhyempää 5km Ölkyn ylitys reittiä pitkin. Me päädyimme tarpomaan Ölkyn ylitystä.

Julma-Ölkky

Lue lisää

Kotimaan matkailua ja visiitti Kuusamoon

En ole juurikaan harrastanut kotimaan matkailua ellei lapsuudessa tehtyjä kyläily ja huvipuisto reissuja lasketa. Oikeastaan jopa hävettää myöntää, että en ole Lapissakaan koskaan käynyt. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kotimaan matkailu vain on pirun kallista ja lisäksi en ole vain kokenut Suomea mielenkiintoisena matkailukohteena. Tässä olen tietysti väärässä ja juuri vietetyt 4 päivää Kuusamon metsissä antoivat kotimaan matkailulle ja retkeilylle aivan uudenlaisen kipinänän.

Julma-Ölkky

Kuusamon reissumme oli itseasiassa Suomen MG-yhdistyksen järjestämä ”kuntoutuskurssi”, jossa teemana oli voimaantuminen luonnosta nauttien, ja sitä se myös oli. Kurssi oli kestoltaan 5 päivää, joista varsinaisia kurssipäiviä oli kolme. Tänne sai myös puoliso lähteä mukaan, joten saatiin Laurin kanssa molemmat pieni irtiotto arkeen.

Lue lisää