Teneriffa 3.12-10.12.2017 – Pieni irtiotto arjesta.

Nyt se sitten tapahtui. Minä päädyin Kanarian saarille, vaikka olen vannonut, että tässä on matka kohde jonne en rahojani ja aikaani tuhlaa. Homma alkoi oikeastaan siitä, että haluttiin Laurin kanssa molemmat jonnekin aurinkoon talvella. Itsenäisyyspäivä osui näppärästi keskiviikkoon, joten tässä sai taas viikon loman säästäen yhden lomapäivän. Eli lähtökohta oli 1vk lomaa ja aurinkoa. Minä olisin halunnut Dubaihin tai olisin ollut valmis lähtemään suorilla lennoilla myös vaikka Thaikkuihin asti, mutta Lauria ei napannut. Kompromissi oli Kanaria ja taustatyön jälkeen Teneriffa vaikutti sellaiselta meille sopivimmalta saarelta 😀

Teneriffa

Lue lisää

Valencia

Valencia

Toukokuussa 2011 (15.5-25.5.) lähdin ensimmäistä kertaa reissuun yksin. Tai oikeastaan vain matkustin yksin, sillä määränpäässä Espanjan Valenciassa odotti hyvä ystäväni, joka oli siellä silloin opiskelijavaihdossa. Totta puhuakseni en ollut aiemmin edes kuullut Valenciasta eikä se tosiaan ollut kohde, jonne ajattelin seuraavaksi matkustaa. Olin haaveillut lähinnä pääseväni uudelleen iki-ihanaan Barcelonaan, jossa olen lapsena vieraillut. Valencia on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki, joka sijaitsee maan
itäosassa Välimeren rannalla.

No tarkistin kartasta missä Valencia sijaitsee ja varasin Ryanairin todella halvat lennot. Minulla oli mennessä mukanani vain käsimatkatavarat ja jos oikein muistan lento Tampere-Oslo-Valencia maksoi vaivaiset parikymmentä euroa. Takaisin lennettiin Alicante-Tampere ja yhden laukun kanssa. Tämä taisi olla jotakin viidenkymmenen euron paikkeilla. Halpaa kuin saippua 😀

Lue lisää