Lunta! Nyt ei siis todellakaan mun lomalta paluu sujunut niin kuin aurinkoisissa päiväunissa. Katseltiin jo eilen ennen lähtöä, että sää Suomessa on sää ollut aika kamala. Rupesi jopa jännittämään, että päästäänkö aamulla kesärenkailla edes ajamaan Helsingistä Turkuun. No, onneksi ilma ei nyt ollut ihan niin kamala, mutta tarpeeksi kuitenkin siihen, että ruvettiin miettimään heti seuraavaa lomakohdetta 😀 Ehkä tässä pitää kuitenkin jaksaa odottaa pari kuukautta kesäloman alkua. #miksiolensyntynytsuomeen #takatalvi #vappunakinoonlunta
Lagos, Portugali
Hyvää pääsiäistä ja terveisiä Portugalin aurinkorannalta Lagosista (14.4-17.4). Ollaan saatu nyt kaksi päivää nauttia 25 asteen lämmöstä ja kirkkaalta taivaalta paistavasta auringosta. Ihanaa akkujen laataamista Suomen vielä hyiseen kevääseen verrattuna. Eilen oli ainakin Turussa vielä satanut lunta! Ja minä kun elättelin toiveita, että viikon päästä kun tullaan takaisin niin kevät olisi jo suomessakin pitkällä.