Zadar ja vihdoinkin Adrianmeren rannikko

Zadar sijaitsee Adrianmeren ranalla ja se on yksi Kroatian historian kannalta merkittävimmistä kaupungeista. Zadarin vanhakaupunki on hyvin säilynyt ja todella kaunis. Jäljellä on nähtävissä merkkejä aina Rooman valtakunnan ajoilta saakka. Suoraan rantalomalle ei Zaradin vanhastakaupunkingasta eikä oikeastaan uudestakaan kaupungin osasta pääsee, vaan rannat ovat sitten kauempana. Zadarissa kannattaa kuitenkin ehdottomasti vierailla ja kaupungista voi helposti lähteä tutustumaan myös saaristoon.

Me yövyimme Zadarissa yhden yön ja tutustuimme vanhaankaupunkiin yhden iltapäivän verran. Tänä aikana paikasta sai hyvän yleiskuvan. Majapaikkana toimi Villa Karla, joka sijiatsi noin 1,5km päässä vanhastakaupungista. Paikka oli jälleen oikein mukava ja auto saatiin yksityiseen pysäköintiin asunnon pihalle. Asunnossa oli myös pyykkikone, joka oli yksi valintakriteereistämme. Yllättävän paljon sitä pyykkiä ehtiikin kertyä. Yksi yö maksoi 65€ sisältäen yksityisen parkin.

Zadarissa oli myös erinomaista ruokaa ja söimmekin vanhassakaupungissa reissun tähän asti parhaan illallisen Retoran Kornat -nimisessä ravintolassa. Ruoka oli erinomaista, samoin palvelu. Suosittelen lämpimästi.

Zadar on tunnettu myös aurinkolaskuistaan ja sanotaankin, että Zadarissa voi ihailla yhtä maailman kauneimmista auringonlaskuista. Ja olihan se hieno. Varoitus vain, että rannalla oli aika helkutinmoinen tuuli! Auringonlaskun ihannointi on saanut alkunsa vuodesta 1964, jolloin Alfred Hichcock yöpyi kaupungissa ja totesi:

”Zadarin auringonlasku on maailamn kaunein ja verrattomaasti parempi, kuin Key Westissä, Floridassa”

– Alfred Hichcock (Wikipedia)

Zadarista matka jatkuu Krkan kansallispuiston kautta Trogirin pikkukaupunkiin Splitin pohjoispuolelle.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *