Balaton, Euroopan suurin järvi, sekä Hevizin terveyskylpylä

Pari päivää Balaton järven rannalla ei mennyt ihan niin kuin alunperin suunniteltiin. Tarkoitus oli olla kaksi yötä leirintäaluella ja tutustua sieltä jalkaisin tai vuorkapyörällä alueeseen. Sunnuntaina alkoi kuitenkin sataa kaatamalla ja vettä tuli kuin esterin perseestä! (anteeksi) Ja samoin meni meidän suunnitelmat perseelleen.

Ehdittiin menomatkalla käväistä kuitenkin Tihanyn ihastuttavassa pikkukaupungissa Balatonin keskiosassa. Tihanyn kylässä on noin 1500 asukasta ja sen keskipisteenä toimii benediktiiniluostari, joka toimii merkittävänä matkailukohteena historiallisen arvonsa vuoksi. Kylä on myös erittäin viehättävä ja luostarin kupeesta on upeat näkymät Balaton järvelle.

Juuri nyt alueella vietetään laventeliviikkoa ja Tihanyssä olikin ties minkälaista kojua ja puljua liittyen laventeliin. Tulikin maistettua mm. laventeli vettä sekä laventeli jätskiä. Molemmat olivat oikein hyviä. Ostin tuliaisiksi laventeli suihkusaippuan, laventelilla maustettua hunajaa sekä tuoksukynttilän, laventelista tietenkin :D. Alueella oli järkyttävä ruuhka, johon kannattaa varautua jos samoihin aikoihin on liikkeellä.

Tihanysta ajettiin kohti Tapolcan kaupunkia, jossa oli tarkoitus vierailla luola järvessä (Lake Cave). Ei kuitenkaan saatu lippuja enää sunnuntaille, vaan meitä kehotettiin tulemaan seuraavana päivänä heti aamulla klo 9.30 paikalle kun paikka aukeaa. Liput olisi pitänyt ostaa 24h etukäteen netistä, jotta varmistaisi pääsyn silloin kuin haluaa. Päädyttiinkin siihen, että käväistään luolassa vasta tiistaina kun lähdetään ajamaan pois Balatonilta ja ostettiin liput etukäteen klo 11.40 kierrokseen. Omituista oli se, että kun liput osti netistä piti maksaa 500ft ylimääräistä. Harvoin se on niin päin, että e-lippu on kalliimpi kuin paperinen.. Liput maksoivat 2000ft/henkilö eli noin 7€.

Luola oli kuitenkin käymisen arvoinen, vaikka ei se mikään kovin iso paikka ollut. Päästäkseen luolaan piti kiertään noin 30min opastettu kierros alueesta ja järvestä kertovassa museossa. Tässä ei ollut muuta vikaa kuin se, että opas puhui unkaria, eikä siis ymmärretty yhtään mitään. Katseltiin kuvia ja luettiin pieniä tekstinpätkiä seinistä. Itse lulolassa hypättiin pieneen soutuveneeseen, jota sai meloa pitkin kapeaa kanaalia. Ihan hauska kokemus.

Koska ei kuitenkaan päästy luolaan silloin sunnuntaina kuin suunniteltiin ja koska satoi kaatamalla päätimme vain ajella ympäriinsä ja päädyimme Keszthelyn kaupunkiin Balatonin rannalle, jossa lounastetiin. Varattiin samalla hotelli seuraavaksi yöksi, sillä telttaan en sillä ilmalla suostunut. Läheltä löytyi hotelli Kristaly, jossa oli myös pieni spa osasto. Hotelli oli aika vanha ja kämäinen. Huone haisi todella tunkkaiselta eikä ilmastointia ollut. Kylpyläosastokin oli aika säälittävä, mutta oli siellä sentään poreallas ja sauna. Yö maksoi 60€ ja hinta sisälsi ihan ok aamiaisen.

Maanantaina lähdettiin aamusta sitten ajamaan Heviziin ja siellä sijaitsevaan terveyskylpylään. Kylpylä on rakennettu luonnon järvenpäälle ja järven mineraalipitoinen vesi oli luonnostaan jopa 38,5 asteista kun se tulee järveen. Otettiin järven rannalla aurinkoa ja uitiin parisen tuntia. Kolmen tunnin lippu maksoi 2800ft eli 9€. Kylpylästä olisi ollut mahdollista saada myös erilaisia hoitoja ym. palveluja. Paikka tuntuikin olevan vanhemman väestön suosiossa. Lapsia ei paikalla juuri näkynyt.

Virkistyneinä, järviuiskentelun jälkeen, suunnattiin kohti Badacsony leirintäaluetta, johon oli siis tarkoitus tulla jo sunnuntaina. Leirintäalue oli melko pieni, mutta kaikki tarvittava löytyi. Alueella oli myös oma pieni rantapätkä ja saatiin oma tontti aivan rannasta. Yksi yö 2 hengeltä teltassa + auto maksoi noin 30€.

Maanantai iltapäivällä suunnattiin vielä läheiselle Lapozan viinitilalle. Tilalta oli upeat maisemat viiniviljelmiin ja sinisenä hohtavaan Balatoniin. Tarjolla oli 6 ja 9 viinin maistelupaketit sekä pientä naposteltavaa. Otettiin totta kai 9 viinin maistelu ja tilattiin myös upeat juusto ja lihalautaset kaveriksi. Tarjolla oli ainoastaan valkoviinejä sekä yksi Rose. Viinit olivat hyviä ja tarttuihan sieltä jopa 6 pulloa mukaan. Paikka oli myös edullinen 9 viinin maistelu maksoi 4000ft/henkilö eli 13€, ruuat olivat yhteensä 5500ft eli 18€ ja koko setti pulloineen meillä masoi 32 780ft eli noin 107€. Visa ja Mastercard toimivat käteisen ohelle.

Lapozan tilalla kannattaa ehdottomasti vierailla jos on maisemissa. Tila sijaitsee noin 1km päässä rannasta, muuta jyrkkää mäkeä ylöspäin eli jos ei halua kuntoilla niin kannattaa harkita taksia. 9 viinilasillisen jälkeen ei meinaa sitä autoa kannata ajaa! Unkarissa on myös 0 promileraja, joten tiloilla ei voi oikein vierailla autolla. Lähistöllä olisi ollut myös muita viinitiloja, missä piti käydä, mutta ei nyt ehdittynäiden sääsotkujen vuoksi.

Balaton oli ihan mielenkiintoinen ja selvästi myös unkarilaisten oma lomakohde. Järvi on Keski-Euroopan suurin ja se on 77km pitkä ja 14km leveä. Veden lämpötila voi kesällä nousta jopa 30 asteeseen. Järvi on muuttunut lähes täysin matkailu käyttöön ja sen ympäristössä on lukuisia kylpylöitä ja hotelleja. Järven ympäryysmitta on 196km, mutta tästä vain noin 70km on enää luonnontilassa.

Nyt matka jatkuu kohti Kroatiaa <3

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *