Road Trip kohti Namibiaa

Etelä-Afrikka

Toinen Etelä-Afrikan viikko alkoi sitten auton vuokraamisella ja lähdimme suunnitellulle road tripille pohjoiseen päin. Viiden päivän aikana ajettiin yhteensä lähes 2000 km. Reittimme vei pohjoiseen lähelle Namibian rajaa ja takaisin. Uskaltauduin myös itse ajamaan vaikka maassa onkin vasemmanpuoleinen liikenne. Ensimmäisenä päivänä ajoimme lähemmäs yhdeksän tuntia pieneen Springbok nimiseen kaupunkiin, jossa yövyimme. Seuraavana aamuna matka jatkui vielä pari sataa kilometriä, että päästiin määränpäähän Augrabies falls luonnonpuistoon.

Kyseessä oli 57 000 hehtaarin puisto, jonka läpi virtaa Orange river. Augrabiesin vesiputoukset ovat maailman kuudenneksi suurimmat ja ne ovat 56 metriä korkeat. Maaliskuun piti olla parasta aikaa putouksilla, mutta jouduimme kuitenkin pettymään pahasti. Vettä virtasi juuri ja juuri ja alue kärsi suuresta kuivuudesta. Kuivuus oli kuulemma ollut ongelma jo pidemmän aikaan. Viimeksi vuonna 2006 alueella oli ollut suuret tulvat ja kuvista näki miten mahtavat putoukset voivatkaan olla. Maisemat olivat kaikesta huolimatta uskomattoman kauniit.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Puistossa oli myös pieni safari ja osallistuimmekin yö safarille. Täällä safarin hinta oli vain noin parikymmentä euroa. Puistossa tavattiin ainoastaan kasvissyöjiä eli kirahveja, seeproja, aaseja ja pienempiä eläimiä. Kuulemma leopardejakin on joskus näkynyt, mutta niiden näkeminen on todella harvinaista. Toisin kuin Inverdoorissa, täällä aluetta ei ollut aidatta mitenkään vaan periaatteessa kirahvi voisi kävellä ravintolanterassille jos se haluaisi. Eläimet ovat kuitenkin sen verran arkoja, että välttävät kontaktia ihmisten kanssa. Eläinten etsintä yöllä kirkkaiden lamppujen kanssa oli kuitenkin hauskaa ja oli uskomatonta, miten hyvin opas näki ja löysi eläimiä pilkkopimeässä.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Puistosta löytyy myös monia muita maantieteellisesti merkittäviä ja kiinnostavia kohteita ja päiväsaikaan niitä pääsee kiertämään omalla autolla. Alueelta löytyy kolme eripituista vaellusreittiä. Ulkomaalaisilta kaikille luonnonsuojelualueille saavuttaessa peritään noin 10-15 euron maksu ja alueelta on usein poistuttava tiettyyn kellonaikaan mennessä ellei yövy alueella. Me olimme varanneet hostellin muutaman kilometrin päästä puistosta ja paikka oli mukava.

Keskiviikko aamulla lähdettiin jälleen tienpäälle ja jettiin 6 tuntia Kagga Kamman luonnonpuistoon. Yhteen ihanimmista ja erikoisemmista hotelleista joissa olen ollut. Vaikka tiet Etelä-Afrikassa ovat pääosin hyvässä kunnossa, niin lyhin reitti tänne kulki kuitenkin hiekkatien kautta. Ajoimme siis noin 200 kilometriä hiekkatietä keskellä ei mitään. Enpä olisi koskaan uskonut ajavani pienellä vuokra-autolla 100km/h hiekka pöllyten keskellä Afrikkaa!  Kokomatkalla vastaan tuli yksi auto, joten saatiin tosiaan matkustaa rauhassa. Perille päädyttiin iltapäivällä ja majoittauduttiin ihan ikiomaan luolaan. Eli hotellin huoneet oli kirjaimellisesti rakennettu puoliksi kallioon ja puoliksi luolan näköiseksi. Paikka oli aivan tavattoman ihana, kaunis ja rauhallinen. Loistava kohde romanttiselle viikonlopulle, sillä alueella ei ollut matkapuhelinverkkoa ja nettikin toimi vain hotellin vastaanotossa.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Kävimme tekemässä noin 4 km pituisen vaelluksen kauniissa kallio maisemissa. Matkalla olisi pitänyt näkyä myös kalliomaalauksia, mutta eipä löydetty.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Kävelyn jälkeen oli ihana päästä vielä viileään uima-altaaseen rentoutumaan. Ihan putkeen ei uima-altaalla mennyt, sillä onnistuin nukahtamaan altaan reunalle ja polttamaan selkäni. Nukkuessamme altaan ympärille oli kuitenkin kerääntynyt kymmenittäin aivan tavattoman söpöjä ”söspöeläimiä”. En tuolloin siis tiennyt eläimen nimeä ja se sain kutsumanimekseen tuon ”söpöeläin”. Kalliotamaaneiksi ne lopulta paljastuivat. Kalliotamaaneja esiintyy koko Etelä-Afrikassa runsaasti ja niitä oli myös pöytävuoren huipulla. Tässä olisi ollut pingviinin lisäksi toinen oikein potentiaalinen tuliainen.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

Iltapäivällä lähdettiin jälleen tien päälle ja viimeinen pysähdyksemme oli The Bath, luonnonkylpylä, jossa saatiin rentoutua kuutamouinnilla pitkän ajomatkan jälkeen. Veden lämpötila oli mukavat 42-astetta. Ainoastaan pahoin palanut selkäni oli kylpemisestä hieman toista mieltä, mutta kyllä se siitä sitten. Perjantaina otettiin jälleen suunta kohti Kapkaupunkia.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka

 

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *